tiistai 15. huhtikuuta 2014

Angry birds -kakku II

Meidän perheessä on näin huhtikuussa synttäribuumi, tosin tänä vuonna selvittiin vielä yksillä yhteisillä juhlilla. Viimevuotista teemaa jatkaen, vuorossa oli nyt sininen angry birds -kakku.



Pohja:

6 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhot ja leivinjauhe. Vatkaa tasaiseksi. Voitele sekä jauhota irtopohjavuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

Täyte:

3 dl omenasosetta
4 dl laktoositonta kuohukermaa
2 pkt laktoositonta vanilja-tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
2 tl sokeria

Vaahdota kerma, lisää tuorejuusto ja mausta vaniljasokerille sekä sokerilla. Levitä kolmeen osaan leikatun kakun väleihin omenasosetta sekä kermatäytettä.

Kuorrute:

2 pkt valkoista sokerikuorrutetta
0,5 tl sinistä elintarvikegeeliväriä
Valikoima erivärisiä sokerikuorrutteta (musta, punainen, keltainen, ...)
Tomusokeria

Ota valkoisesta sokerimassasta neljäsosa paketillsta linnun silmiä varten ja vaivaa loppuosaan sinistä elintarvikegeeliväriä. Kannattaa suojata kädet kertakäyttöhanskoilla, sillä väri tarttuu hyvin käsiin ;-) kaulitse tomusokerilla "jauhotetulla" alustalla sininen sokerimassa kakun kokoiseksi pyöreäksi levyksi. Nosta levy kakun päälle kaulimen avulla. Muotoile kakun päälle ja leikkaa ylimääräiset reunat pois. Muotoile ylijäämästä päälaen heltta. Sekoita punaisesta ja keltaisesta sokerimassasta pala oranssia sokerimassaa. Muotoile valkoisesta, oranssista ja mustasta silmät sekä keltaisesta massasta nokka. Ylimääräisen tomusokerin saa puhdistettua kakun pinnasta kostutetulla pullasudilla.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Lupaukset on tehty rikottaviksi ...

No joo, se siitä uuden vuoden lupauksesta. Vannoin edellisessä postauksessa tammikuussa, että tämä nettihiljaisuus väistyy ja aktivoidun taas tällä kokkauspuolellakin, ja vielä mitä. Yli neljä kuukautta on kulunut ja mitään en ole saanut aikaan. Tai no joo, on meillä kokkailtu ja laitettu ruokaa, herkkujakin on leivottu, mutta jostain kumman syystä elämä on muka niin kiireistä ettei reseptejä ennätä tänne kirjoittamaan. Nyt täytyy kyllä ryhdistäytyä ...