sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Helppo omenapiirakka

Äitini oli taannoin käymässä lastenvahtina ja innosti meidän jälkikasvun leipomaan omenapiirakkaa. Hänellä oli oma helppo piirakan ohje, jonka hän myös kirjoitti meidän pojille ylös, kun olivat niin kehuneet mummon piirakkaa. No, tuota piirakkaa on meillä nyt sitten tehty jo useaan otteeseen, mutta vasta nyt ennätin ottamaan piirakasta kuvan tänne blogiin ;-)



Pohja:

3 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia Jytte-jauhoja
1 1/2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl öljyä
2 dl laktoositonta maitoa tai kookosmaitoa

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja levitä voideltuun piirakkavuokaan. 

Täyte:

2 1/2 isoa omenaa kuutioina TAI
3 dl puolukoita TAI
3 dl marjahilloa

Levitä haluamasi täyte piirakkapohjalle. Paista 200-asteisessa uunissa 25 minuuttia.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Herkkusienipiirakka

Teki mieli tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa suolaista piirakkaa, joten päädyin tekemään herkkusienipiirakan.


Pohja:
3 dl Jytte-jauhoja
150 g leivontamargariinia
1 dl tattarihiutaleita
1 kananmuna

Nypi rasva ja jauhot ryynimäiseksi seokseksi. Lisää kananmuna ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Suojaa taikina foliolla ja paista pohjaa 220-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Valmista sillä välin täyte.

Täyte:
10 herkkusientä
2 sipulia
valkopippuria
suolaa
juustoraastetta
2 dl (soija)kermaa

Pilko sienet sekä sipulit ja kuullota pannulla. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Levitä täyteainekset esipaistetulle pohjalle. Levitä päälle juustoraastetta ja kerma. Paista 220-asteisessa uunissa vielä noin 20 minuuttia.