Näytetään tekstit, joissa on tunniste pastat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pastat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. syyskuuta 2013

Tomaatti-lihapullakastike ja spagettia

Satuin taannoin katsomaan tv:stä, kun Nigella Lawson valmisti lihapullia tomattikastikkeessa joulunajan tarjoiluksi. Vaikka ei olekaan joulu, niin päätinpä itsekin kokeilla. Resepti tosin on ihan oma, idea vain varastettu :-)



kourallinen spagettia

Keitä spagetti ohjeen mukaan.

Lihapullakastike:
700 g naudan paistijauhelihaa
1 pss ranskalaista sipulikeitto -ainesta
1 kananmuna
2 pkt yrttimaustettua tomaattimurskaa (esi. Pirka tai Rainbow)
3 dl vettä
pala kesäkurpitsaa
1 sipuli
1 pieni paprika
suolaa
mustapippuria

Sekoita sipulikeitto ja kananmuna jauhelihan joukkoon. Pilko kesäkurpitsa, ipuli ja paprika. Kuullota kasvikset pannulla. Lisää tomaattimurska ja vesi. Mausta. Lisää jauhelihamassasta pieniä lihapullia kastikkeen joukkoon. Hauduta 10-15 minuuttia. Tarjoile spagetin kanssa.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kinkkupasta

Kinkkupasta on jälkikasvun suosikkipasta.


10 kerää Tagliatelle-nauhapastaa (2 per ruokailija) tai gluteenitonta maissipastaa (kuvassa)
suolaa
vettä

Keitä pasta väljäsä suolalla maustetussa vedessä pastapaketin ohjeen mukaan. Hämmennä pastaa keittämisen välillä, jotta pasta jää irtonaiseksi. Valuta ja huuhtele kypsä pasta viileällä vedellä.

Kastike:
400 g kinkkusuikaleita
1 pkt pekoniviipaleita
1 punasipuli
mustapippuria myllystä
tuoretta basilikaa
(suolaa)
5 dl ruokakermaa

Leikkaa pekoniviipaleet ohuiksi suikaleiksi pannulle ja ruskista. Suikaloi sipuli ja kuullota pekonin joukossa. Lisää kinkkusuikaleet ja ruokakerma. Mausta. Hauduta hetki. Suolaa ei välttämättä tarvita, sillä pekoni on usein melko suolaista.


keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Lasagne

Oma henkilökohtainen bravuurini jo nuoruusvuosilta on lasagne, jota teen eri muunnelmilla säännöllisen epäsäännöllisesti.


vajaa pkt lasagne-levyjä (myös gluteeniton käy)

Jauhelihakastike:
700 g naudan paistijauhelihaa
2 sipulia
2 pkt yrttimaustettua tomaattimurskaa (esim. Pirkka tai Rainbow)
vettä
suolaa
mustapippuria
tuoreita yrttejä, kuten oreganoa, basilikaa ja/tai rosmariinia

Ruskista jauheliha, kuullota seassa hienonnettu sipuli. Lisää tomaattimurska ja ja huuhdo purkit vedellä ;-) Mausta. Huomaa, että lasagne imee paljon mausteita ja nestettä, joten kastikkeen maku saa olla voimakas ja koostumus hieman löysää.

Maitokastike:
2 rkl voita tai margariinia
1/2 dl vehnäjauhoja (tai maizenaa)
noin 5 dl maitoa
suolaa
muskottipähkinää
valkopippuria
2 dl juustoraastetta

Sulata rasva kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon lämmitetty maito pienissä erissä ja sekoita koko ajan, ettei maito pala pohjaan. Kun koostumus on kastikemainen, mausta ja sekoita joukkoon juustoraaste. Käyttäessäsi maizenaa, lisää se paketin ohjeen mukaan kylmään maitoon.

Maitokastikkeen voi halutessaan korvata myös 5 dl:lla ruokakermaa.

Lado lasagne-levyjä ja kastikkeita voideltuun uunivuokaan vuorotellen. Jätä päällimmäiseksi kerros kastiketta, ettei päällimmäiset lasagne-levyt pala uunissa. Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Makaronilaatikko

Jälkikasvun ehdotonta herkkua on makaronilaatikko ja siksi teenkin sitä yleensä viiden litran uunivuokallisen kerralla ;-)


3 pss tavallista tai gluteenitonta maissipastaa
2 sipulia
700 g naudan paistijauhellihaa
nippu tuoreita yrttejä, esim. basikikaa, oreganoa ja rosmariinia
4 kananmunaa
1/2 l ruokakermaa
suolaa
mustapippuria

Keitä pasta; säästä keitinvesi. Ruskista jauheliha ja pilkottu sipuli. Sekoita pasta ja jauheliha keskenään. Mausta. Kaada seos uunivuokaan ja sekoita joukkoon kananmunat, ruokakerma sekä pastan keitinlientä. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.


lauantai 6. heinäkuuta 2013

Nakkipasta II

Näin facebookissa kuvan nakkipastasta, jota oli tietenkin pakko heti kokeilla itse - katso kuvaa, niin huomaat varmasti miksi ;-)


nippu maissispagettia
10-15 nakkia
ripaus suolaa
vettä
1 pkt yrttimaustetua tomaattimurskaa (esim. Pirkka tai Rainbow)

Annostele spagetti ja nakit syöjien määrän mukaan. Leikkaa nakit puoliksi ja katkaise spagetit. Työnnä raakaa spagettia nakin leikattuun päähän. Tee halutessasi nakkeihin hymynaamat ;-) Keitä suolavedessä noin 10 minuuttia. Kaada keitinvesi pois ja lisää tomaattimurska. Kuumenna kiehuvaksi.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Cannellonikakku

Näin kuvan pastakakusta, joten päätin yrittää tehdä vastaavan. Tässä siis oma toteutukseni resepteineen ;-)


2 pkt canneloneja
1,5 kg naudan paistijauhelihaa
4 sipulia
4 pkt yrttimaustettua tomaattimurskaa (esim. Pirkka tai Rainbow)
mustapippuria myllystä
2 tl lihaliemijauhetta
4 dl vettä
4 dl juustoraasteta
4 dl ruokakermaa

Ruskista jauheliha. Kuullota seassa pilkotut sipulit. Lisää mausteet ja tomaattimurska. Huuhtele tomaattimurskapurkit vedellä ja lisää vesi joukkoon. Hauduta hetki. Lisää juustoraaste. 

Lado cannellonit voideltuun irtopohjavuokaan pystyyn. Tarvittaessa korota vuoan reunoja leivinpaperin avulla. Täytä cannellonit jauheliha-tomaattiseoksella. Kaada päälle ruokakerma. Ripottele pinnalle juustoraastetta.


Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Nakkipasta

Yksi perheen junioreiden suosikeista on nakkipasta; myös naapurin nuorimies totesi:"Nam!"


400-500 g tavallista kuviopastaa tai gluteenitonta maissipastaa
400-500 g nakkeja
loraus juoksevaa margariinia tai öljyä
1 iso sipuli
1 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa (esim. Pirkka tai Rainbow)
suolaa
mustapippuria

Keitä pasta suolavedessä. Pilko nakit ja ruskista rasvatulla pannulla yhdessä hienonnetun sipulin kanssa. Lisää pannulle tomaattimurska, vettä ja keitetty pasta. Sekoita ja maista - lisää halutessasi suolaa ja pippuria.