tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulukinkun uusi elämä

Joulukinkku alkaa tulla jo korvista ulos, kun on syöty kinkkua urakalla kotona ja kylässä. Omaa kinkkua vain on vielä pari kiloa jäljellä, joten piti keksiä siitä jotain muuta.



Pullet pork eli nyhtöpossua joulukinkusta

n. 2 kg joulukinkkua
7 gluteenitonta ja maidotonta joulupiparia
2 dl ruokosokeria
1 dl sipulirouhetta
2 rkl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
1 tl kuminaa
1 tl mustapippuria
2 dl BBQ-kastiketta
2 dl oliiviöljyä

Revi kinkun liha syittäin irti silpuksi haarukalla. Lisää lihan joukkoon murskatut piparkakut, mausteet, BBQ-kastike ja oliiviöljy. Sekoita kunnolla, että liha maustuu kauttaltaan. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli. Lämmitä nyhtöpossua 175-asteisessa uunissa folion tai kannen alla noin 30-45 min ennen tarjoilua. Tarjoile sellaisenaan salaatin tai perunamuusin kera. Nyhtöpossu sopii mainiosti myös hot dogin tai hampurilaisen väliin. Syömättä jääneen nyhtöpossun voi pakastaa seuraavaa kertaa varten.

Meillä tämä nyhtöpossu syödään uuden vuoden valvojaisissa hampurilaisten välissä. Lisäkkeenä Coleslaw-salaattia ja punasipulihilloketta. Nam!

torstai 25. joulukuuta 2014

Taatelikakku

Eräs herkullisimmsta lapsuusmuistoistani liittyy taatelikakkuun, joten pitihän sitä tehdä täksikin jouluksi. Tämä versio on tosin maidoton ja gluteeniton, toisin kuin omassa lapsuudessani. Makuelämys on tosin yhtä makoisa.



Taatelikakku

2½ dl vettä
1 pkt taateleita (n. 300 g)
200 g maidotonta leivontamargariinia
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl gluteenitonta vaalea Jytte-jauhoseosta
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl Psyllium-jauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
Leivitykseen:
maidotonta juoksevaa margariiniä
mantelijauhetta

Kiehauta vesi ja taatelit kattilassa. Lisää margariini seokseen ja munat yksitellen ja sekoita. Oikein kuohkea kakku tulee, kun kiehautetut taatelit jäähdytetään sähkövatkaimella sekoittaen. Lisää taikinaan sokeri, mausteet sekä jauhot, joihin on sekoitettu sooda, leivinjauhe, psylliymja vaniljasokeri. Sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina mantelijauholla leivitettyyn kakkuvuokaan. Paista 175-asteisen uunin alatasolla 35 min (tai uunin mukaan).

Omaan makuun taatelia olisi saanut olla enemmänkin, mutta maistuupahan kakku nyt perheen pienemmillekin. Samalla tuli paistettua valmistaikinasta perinteisiä joulutorttuja sekä jauhopussin kyljessä olleella ohjeella pullia; paitsi, että näihin ei tullut maitoa.



tiistai 23. joulukuuta 2014

Jouluruokaa - osa 2

Pakko hehkuttaa: tein ensimmäisen kerran eläissäni maidotonta riisipuuroa ja siitä tuli hyvää :-) Meidän perheen pikkumies osoittautui maito- ja soija-allergikoksi, joten olen joutunut opettelemaan uudenlaista ruuanlaittoa. Aiempien laktoosittomien, vehnättömien ja kaurattomien ruokien pitäisi jatkossa olla myös maidottomia ja soijattomia. Olen siis viettänyt tovin jos toisenkin tutkimalla markettien erikoismaitohyllyjä.

Eilen tehdyt joululaatikot olivat myös maidottomia ja viljattomia ;-)


Riisipuuro

3 dl puuroriisiä
3 dl vettä
1 l riisimaitoa
suolaa

Keitä puuroriisejä vedessä niin kauan, että vesi imeytyy kokonaan riiseihin. Jatka hauduttamista miedolla lämmöllä lisäten maitoa vähitellen noin 2,5 dl kerrallaan; hämmennä maidon lisäyksen yhteydessä. Kun lisäät viimeiset maidot, hämmennä, sammuta liesi ja anna puuron hautua 30-60 min. Mausta suolalla.

Itse käytän riisipuuron keitossa aina häälahjaksi saatua Hackmannin haudutuskattilaa, niin ei tarvitse hämmentää niin usein ja ei tarvitse murehtia puuron pohjaanpalamista ;-)

maanantai 22. joulukuuta 2014

Jouluruokaa

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki, kunnon väki. Raoistansa sen jo tonttu näki, tonttu näki. Tip-tap tip-tap tipe-tipe-tip-tap tip tip tap. Se on joulu taas ovella, joten jouluruokia kokataan oikein urakalla.

Ensimmäisenä valmistuu porkkana- ja lanttulaatikot, punasipulihilloke sekä tietenkin joulukinkku. Kaikki maidottomina ja viljattomina ;-)


Porkkanalaatikko

5 dl vettä
1 1/2 dl puuroriisiä
5 dl kookosmaitoa tai riisimaitoa
2 kananmunaa
1 kg porkkanoita
suolaa, yrttisuolaa
muskottipähkinää
valkopippuria

Pinnalle: rouhittua mantelia, maidotonta margariinia

Kiehauta vesi. Lisää riisit ja keitä kunnes vesi on imeytynyt riiseihin.

Sekoita kananmunat ja maito keskenään. Kuori ja raasta porkkanat. Lisää riisin joukkoon porkkanaraaste ja munamaito. Mausta seos.

Kaada seos voideltuun foliovuokaan. Ripottele pinnalle jauhettua tai rouhittua mantelia ja muutama margariininokare.

Paista 160-175 -asteisessa uunissa 1-1 1/2 tuntia.



Lanttulaatikko

1 1/2 l lanttukuutioita
50 g maitotonta margariinia
2 keltuaista
1 dl jauhettua mantelia
1/2-1 tl maustepippuria
1 tl suolaa
1/2 dl siirappia
2 dl kookosmaitoa

Keitä lanttukuutiot suolalla maustetussa vedessä. Survo lantut soseeksi. Lisää joukkoon rasva, manteli, keltuaiset maitoon sekoitettuna. Mausta suolalla sekä pippurilla ja vatkaa seps kuohkeaksi ja tasaiseksi. Lisää tarvittaessa keitinlientä.

Kaada survos voideltuihin foliovuokiin. Koristele pinta lusikalla tai veitsen kärjellä. Sirottele pinnalle mantelia ja muutama margariininokare.

Kypsennä 160-175 -asteisessa uunissa runsaan tunnin ajan.




Punasipulihilloke

500 g punasipulia
3 dl glögiä (tiivisteestä tai valmiiksi juotavaa)
1 dl hillosokeria
1 dl balsamiviinietikkaa
ripaus suolaa

Kuori ja suikaloi sipulit. Mittaa muut ainekset kattilaan ja kiehauta. Lisää sipulisuikaleet. Kypsennä miedolla lämmöllä noin puoli tuntia. Jäähdytä, laita lasipurkkiin ja säilytä jääkaapissa. Tarjoile liharuokien, erityisesti sianlihan kanssa.



Joulukinkku

Paista kinkku pakkauksen ohjeen mukaan paistopussissa nahkapuoli päällypuolella. Mehukkaan kinkun sisälämpötila on 75-80 astetta. Poista kypsästä kinkusta verkko ja ylimääräinen rasva. Sivele kinkun pinta sinapilla ja sirottele päälle mantelijauhetta. Paista kuorrutusta ylälämmöllä tai grillivastuksella 250-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia.