Näytetään tekstit, joissa on tunniste maidoton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maidoton. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Siemennäkkäri


Laitetaanpa pitkästä aikaa tänne muistiin parhaan gluteenittoman siemennäkkärin ohje. 

2 dl tattarijauho/maissijauho/ riisijauho
3/4 dl auringonkukan siemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl kurpitsan siemeniä
2 1/2dl kiehuvaa vettä
1/2 dl öljyä

Sekoita kuivat aineet, lisää kiehuva vesi ja öljy. Sekoita tasaiseksi. Levitä ja kauli leivinpaperille. 


Paista 150 °C, noin tunnin ajan. Annoksesta tulee pari pellillistä, jos kaulitsee taikinan mahdollisimman ohueksi.

Huomaa, että jauhojen määrä riippuu jauhojen koostumuksesta; esim. Jytte-jauhoa tai Viljatuotteen Pullajauhoa riittää pienempi määrä. 

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Raparperipiirakka

Mistä ihmeestä noita raparperejä oikein tulee??? Meidän pieni, entiseltä työkaverilta saatu raparperin alku on neljässä vuodessa villiintynyt ihan mahdottomasti. Nyt saadaan syödä raparperiä ihan urakalla. Onneksi koko perhe tykkää, niin pellillinen raparperipiirakkaa ei kauaa meillä vanhene ;-)

Tällä kertaa tuli testattua hieman erilaista versiota, mutta mielettömän hyvää ja kuohkeaa tästä tuli. Resepti on täysin maidoton, viljaton ja gluteeniton, joten sopii siten monelle.



Pohja:
300 g maidotonta Sunnuntai-leivontamargariinia
3 dl sokeria
3 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
4 dl Semperin Fin Mix -gluteenitonta jauhoseosta

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen vatkaten sekaan. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää edelliseen sekoittaen.

Levitä taikina uunipellille ja valmista täyte sekä kuorrute.

Täyte:
n. 1 l pilkottuja raparpereja
Levitä raparperit pohjan päälle.

Kuorrute:
1 kananmuna
1 1/2 dl fariinisokeria
1 1/2 dl mantelijauhoa (tai -rouhetta)
1 dl mantelikermaa

Sekoita kuorrutteen ainekset ja valuta nauhana raparperien päälle.

Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskiosassa noin 20-25 min. Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Suklainen "juustokakku"

Perheen teini viettää näin helmikuulla synttäreitään ja kummit olivat tulossa juhliin, joten piti kehitellä jotain tarjottavaa. Mielessä oli juustokakku, mutta koska perheen pikkumies on viljaton ja maidoton, niin piti kehitellä sopiva muunnelma.
Pohjaan käytin itsetehtyjä viljattomia, munattomia ja maidottomia joulupipareita, kun en sopivia Digestive-keksejä tähän hätään löytänyt. Pipari antoi itse asiassa kivan pikantin lisän makuun, joten suosittelen piparipohjaa.
Pipareiden ohje löytyy täältä. Tosin Eila-voin sijaan käytin maidotonta Sunnuntai-leivontamargariinia.
Pohja:
150 g pipareita murskattuna
75 g maidotonta leivontamargariinia
Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi muruseokseksi ja levitä irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle.
Täyte:
6 dl maidotonta vaahtoutuvaa kermaa
300 g tummaa maidotonta suklaata
1/2 dl ruokosokeria
Vaahdota kerma. Itse käytin Alpron vispautuvaa Cuisine soijakermaa ja Pirkka tummaa leivontasuklaata. Sulata paloiteltu suklaa mikrossa (400 W noin 7-8 min). Sekoita sulanut ja hieman jäähtynyt suklaa sekä ruokosokeri kermavaahtoon. Levitä vaahto pohjan päälle vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.
Koristeet:
50-100 g tummaa suklaata
marjoja
Valuta sulatettua suklaata ristikoksi leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä. Itse sulatin täytettä tehdessä vähän reilusti suklaata ja otin osan siitä koristeisiin. Nosta jäähtynyt ja hieman kovettunut ristikko hyytyneen kakun reunaan. Vuole suklaarouhetta päälle koristeeksi. Koristele marjoilla - itse käytin pakastepuolukoita suoraan pakasteesta.
Tästä tuli mielettömän hyvää - Nam! Suosittelen.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Tonton-suklaakakku

Meillä on perheessä sen verran ruokarajoitteita, että olemme yleisesti alkaneet nimittää näitä maidottomia, viljattomia, gluteenittomia ja/tai kanamunattomia leivonnaisia tonton-leivonnaisiksi. Viimeisin kokeilu tältä viikolta on uusi suklaakakku. Leivoin samalla perinteistä mutakakkua (kuvassa takemmat), mikä on perheen kestosuosikki.


Suklaakakku on muunnelma täytetystä suklaakakusta, johon olisi voinut laittaa suklaakermavaahtoa väliin, mutta itse tein kakut suoraan piirakkavuokaan ja päälle suklaakuorrutteen.


GLUTEENITON, MAIDOTON JA MUNATON SUKLAAKAKKU:

3 ¼ dl gluteenitonta JYTTE-jauhoseosta
3 rkl maidotonta tummaa kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 ¼ dl sokeria (itse laitoin fariinisokeria ja muscovado-sokeri)
0,6 dl ruokaöljyä
2 ¼ dl omenamehua (tähän voi laittaa myös kahvia)
1 rkl valkoviinietikkaa


Kuorrute:

100g tummaa maidotonta suklaata
1 dl kookosmaitoa
1 tl vaniljasokeria


1. Sekoita keskenään kuivat aineet.

2. Sekoita keskenään ruokaöljy, valkoviinietikka ja mehu.

3. Lisää nesteseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Sekoita taikinaa niin vähän kuin mahdollista!

4. Paista 180°C:ssa n.20 min.

5. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita joukkoon kookosmaito. Levitä kuorrute jäähtyneen kakun päälle.

6. Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Ruistäytekakku ja omenaruusupiirakka

Meidän suvun juhlaviikko (= viidet synttärit ja kahdet nimpparit viikon sisällä) huipentui tänään meidän kahden nuorimman yhteisiin kummisynttäreihin, joten piti tietenkin leipoa herkkuja. Innostuin hieman askartelemaan sokerimassasta ja omenoista ;-)


Synttärikakkuna oli tällä kertaa tällainen rukiinen (= vehnätön) kesänodotuskakku.

Ruistäytekakku

Pohja:

6 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe ruisjauhoihin ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi ja kaada voideltuun sekä jauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Kumoa jäähtynyt kakku ja täytä.

Täyte:

2 prk Bona suvihedelmät -sosetta
4 banaania
2 dl vispautuvaa soijakermaa

Kostutukseen 1 1/2 dl kookosmaitoa.
Koristeluun sokerimassaa eri väreissä; tässä valkoista, punaista, keltaista, vihreää, sinistä sekä mustaa.

Viipaloi kakku. Muussaa banaanit haarukalla. Kostuta pohja kookosmaidolla. Levitä hedelmäsose pohjalle ja sen päälle vispattu soijakermavaahto sekä banaanimurska. Levitä koko kakun päälle vielä kerros soijakermavaahtoa.

Kaulitse sokerimassasta levy kakun päälle tomusokerin kanssa kakun mittojen mukaan. Tee sokerimassasta myös haluamasi koristeet.



Omenaruusupiirakka

Pohja:

100 g laktoositonta leivontamargariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 1/2 dl gluteenitonta vaaleaa Jytte-jauhoa
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää taikinaan.  Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä voidellun piirakkavuokan pohjalle sekä reunoille.

Täyte:

4 omenaa
sokeria
kanelia

Leikkaa pestyt omenan ohuiksi lohkoiksi. Kypsennä lohkoja mikroaaltouunissa noin 3 min, kunnes lohkot pehmenevät sen verran, että niitä saa taivutettua. Kiedo pehmenneistä omenasiivuista ruusukkeita ja asettele ne piirakkapohjan päälle. Täytä ruusukkeiden välit ylimääräisillä omenasiivuilla. Halutessasi voi levittää pohjalle ensin purkillisen vaniljarahkaa. Ripottele omenaruusukkeiden päälle sokeria ja kanelia. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Tarjoile vaniljakastikkeen kera.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Helppo omenapiirakka

Äitini oli taannoin käymässä lastenvahtina ja innosti meidän jälkikasvun leipomaan omenapiirakkaa. Hänellä oli oma helppo piirakan ohje, jonka hän myös kirjoitti meidän pojille ylös, kun olivat niin kehuneet mummon piirakkaa. No, tuota piirakkaa on meillä nyt sitten tehty jo useaan otteeseen, mutta vasta nyt ennätin ottamaan piirakasta kuvan tänne blogiin ;-)



Pohja:

3 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia Jytte-jauhoja
1 1/2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl öljyä
2 dl laktoositonta maitoa tai kookosmaitoa

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja levitä voideltuun piirakkavuokaan. 

Täyte:

2 1/2 isoa omenaa kuutioina TAI
3 dl puolukoita TAI
3 dl marjahilloa

Levitä haluamasi täyte piirakkapohjalle. Paista 200-asteisessa uunissa 25 minuuttia.

tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulukinkun uusi elämä

Joulukinkku alkaa tulla jo korvista ulos, kun on syöty kinkkua urakalla kotona ja kylässä. Omaa kinkkua vain on vielä pari kiloa jäljellä, joten piti keksiä siitä jotain muuta.



Pullet pork eli nyhtöpossua joulukinkusta

n. 2 kg joulukinkkua
7 gluteenitonta ja maidotonta joulupiparia
2 dl ruokosokeria
1 dl sipulirouhetta
2 rkl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
1 tl kuminaa
1 tl mustapippuria
2 dl BBQ-kastiketta
2 dl oliiviöljyä

Revi kinkun liha syittäin irti silpuksi haarukalla. Lisää lihan joukkoon murskatut piparkakut, mausteet, BBQ-kastike ja oliiviöljy. Sekoita kunnolla, että liha maustuu kauttaltaan. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli. Lämmitä nyhtöpossua 175-asteisessa uunissa folion tai kannen alla noin 30-45 min ennen tarjoilua. Tarjoile sellaisenaan salaatin tai perunamuusin kera. Nyhtöpossu sopii mainiosti myös hot dogin tai hampurilaisen väliin. Syömättä jääneen nyhtöpossun voi pakastaa seuraavaa kertaa varten.

Meillä tämä nyhtöpossu syödään uuden vuoden valvojaisissa hampurilaisten välissä. Lisäkkeenä Coleslaw-salaattia ja punasipulihilloketta. Nam!

torstai 25. joulukuuta 2014

Taatelikakku

Eräs herkullisimmsta lapsuusmuistoistani liittyy taatelikakkuun, joten pitihän sitä tehdä täksikin jouluksi. Tämä versio on tosin maidoton ja gluteeniton, toisin kuin omassa lapsuudessani. Makuelämys on tosin yhtä makoisa.



Taatelikakku

2½ dl vettä
1 pkt taateleita (n. 300 g)
200 g maidotonta leivontamargariinia
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl gluteenitonta vaalea Jytte-jauhoseosta
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl Psyllium-jauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
Leivitykseen:
maidotonta juoksevaa margariiniä
mantelijauhetta

Kiehauta vesi ja taatelit kattilassa. Lisää margariini seokseen ja munat yksitellen ja sekoita. Oikein kuohkea kakku tulee, kun kiehautetut taatelit jäähdytetään sähkövatkaimella sekoittaen. Lisää taikinaan sokeri, mausteet sekä jauhot, joihin on sekoitettu sooda, leivinjauhe, psylliymja vaniljasokeri. Sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina mantelijauholla leivitettyyn kakkuvuokaan. Paista 175-asteisen uunin alatasolla 35 min (tai uunin mukaan).

Omaan makuun taatelia olisi saanut olla enemmänkin, mutta maistuupahan kakku nyt perheen pienemmillekin. Samalla tuli paistettua valmistaikinasta perinteisiä joulutorttuja sekä jauhopussin kyljessä olleella ohjeella pullia; paitsi, että näihin ei tullut maitoa.



tiistai 23. joulukuuta 2014

Jouluruokaa - osa 2

Pakko hehkuttaa: tein ensimmäisen kerran eläissäni maidotonta riisipuuroa ja siitä tuli hyvää :-) Meidän perheen pikkumies osoittautui maito- ja soija-allergikoksi, joten olen joutunut opettelemaan uudenlaista ruuanlaittoa. Aiempien laktoosittomien, vehnättömien ja kaurattomien ruokien pitäisi jatkossa olla myös maidottomia ja soijattomia. Olen siis viettänyt tovin jos toisenkin tutkimalla markettien erikoismaitohyllyjä.

Eilen tehdyt joululaatikot olivat myös maidottomia ja viljattomia ;-)


Riisipuuro

3 dl puuroriisiä
3 dl vettä
1 l riisimaitoa
suolaa

Keitä puuroriisejä vedessä niin kauan, että vesi imeytyy kokonaan riiseihin. Jatka hauduttamista miedolla lämmöllä lisäten maitoa vähitellen noin 2,5 dl kerrallaan; hämmennä maidon lisäyksen yhteydessä. Kun lisäät viimeiset maidot, hämmennä, sammuta liesi ja anna puuron hautua 30-60 min. Mausta suolalla.

Itse käytän riisipuuron keitossa aina häälahjaksi saatua Hackmannin haudutuskattilaa, niin ei tarvitse hämmentää niin usein ja ei tarvitse murehtia puuron pohjaanpalamista ;-)

maanantai 22. joulukuuta 2014

Jouluruokaa

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki, kunnon väki. Raoistansa sen jo tonttu näki, tonttu näki. Tip-tap tip-tap tipe-tipe-tip-tap tip tip tap. Se on joulu taas ovella, joten jouluruokia kokataan oikein urakalla.

Ensimmäisenä valmistuu porkkana- ja lanttulaatikot, punasipulihilloke sekä tietenkin joulukinkku. Kaikki maidottomina ja viljattomina ;-)


Porkkanalaatikko

5 dl vettä
1 1/2 dl puuroriisiä
5 dl kookosmaitoa tai riisimaitoa
2 kananmunaa
1 kg porkkanoita
suolaa, yrttisuolaa
muskottipähkinää
valkopippuria

Pinnalle: rouhittua mantelia, maidotonta margariinia

Kiehauta vesi. Lisää riisit ja keitä kunnes vesi on imeytynyt riiseihin.

Sekoita kananmunat ja maito keskenään. Kuori ja raasta porkkanat. Lisää riisin joukkoon porkkanaraaste ja munamaito. Mausta seos.

Kaada seos voideltuun foliovuokaan. Ripottele pinnalle jauhettua tai rouhittua mantelia ja muutama margariininokare.

Paista 160-175 -asteisessa uunissa 1-1 1/2 tuntia.



Lanttulaatikko

1 1/2 l lanttukuutioita
50 g maitotonta margariinia
2 keltuaista
1 dl jauhettua mantelia
1/2-1 tl maustepippuria
1 tl suolaa
1/2 dl siirappia
2 dl kookosmaitoa

Keitä lanttukuutiot suolalla maustetussa vedessä. Survo lantut soseeksi. Lisää joukkoon rasva, manteli, keltuaiset maitoon sekoitettuna. Mausta suolalla sekä pippurilla ja vatkaa seps kuohkeaksi ja tasaiseksi. Lisää tarvittaessa keitinlientä.

Kaada survos voideltuihin foliovuokiin. Koristele pinta lusikalla tai veitsen kärjellä. Sirottele pinnalle mantelia ja muutama margariininokare.

Kypsennä 160-175 -asteisessa uunissa runsaan tunnin ajan.




Punasipulihilloke

500 g punasipulia
3 dl glögiä (tiivisteestä tai valmiiksi juotavaa)
1 dl hillosokeria
1 dl balsamiviinietikkaa
ripaus suolaa

Kuori ja suikaloi sipulit. Mittaa muut ainekset kattilaan ja kiehauta. Lisää sipulisuikaleet. Kypsennä miedolla lämmöllä noin puoli tuntia. Jäähdytä, laita lasipurkkiin ja säilytä jääkaapissa. Tarjoile liharuokien, erityisesti sianlihan kanssa.



Joulukinkku

Paista kinkku pakkauksen ohjeen mukaan paistopussissa nahkapuoli päällypuolella. Mehukkaan kinkun sisälämpötila on 75-80 astetta. Poista kypsästä kinkusta verkko ja ylimääräinen rasva. Sivele kinkun pinta sinapilla ja sirottele päälle mantelijauhetta. Paista kuorrutusta ylälämmöllä tai grillivastuksella 250-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia.


keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Vadelma-suklaapullia ja puolukkapiirakkaa

Isovanhemmat ovat tulossa kylään, joten leivomme tänään vähän herkkuja: vadelma-suklaapullia sekä puolukkapiirakkaa.


Pullat on tehty Sunnuntai-vehnäjauhopussin kyljessä olevan korvapuusiohjeen mukaan, mutta maidon tilalla on vettä. Näin ollen pullat ovat maidottomia, kun rasvana käytettiin maidotonta Rainbow-juoksevaa margariinia.

Pullien päällä on vadelmahilloa, johon sekoitin ruokalusikallisen perunajauhoja. Lisäksi pullat "koristeltiin suklaatomusokerista tehdyllä suklaakuorrutteella.


Puolukkapiirakka on tehty samalla vanhalla ohjeella, jolla aiemmin tein raparperipiirakan.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Mansikkatorttu

Pitihän sitä jo tässä vaiheessa kesää ostaa ensimmäiset mansikat ja tehdä mansikkatorttu. Kokeilin tällä kertaa uutta reseptiä.


Pohja:

100 g Sunnuntai-leivontamargariinia (laktoositon)
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokelia
1/2 dl laktoositonta maitojuomaa

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää jauhoseosta ja nestettä vuorotellen ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Jäähdytä.

Täyte:

1 1/2 Alpro Soya vispautuva
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
1/2 l mansikoita
4 rkl appelsiinimehua

Virpaa soijakerma sokereiden kanssa vaahdoksi. Viipaloi puolet mansikoista. Kostuta jäähtynyt torttupohja appelsiinimehulla. Levitä torttupohjalle pari ruokalusikallista kermavaahtoa sekä päälle viipaloidut mansikat. Levitä mansikoiden päälle loput kermavaahdosta. Koristele kokonaisilla mansikoilla. Anna maustua jääkaapissa noin 1/2 tuntia.