tiistai 21. toukokuuta 2013

Munkkikestit

Aloitetaan postaukset herkkumunkeilla, joita leivoin sekä vappuna että junioreiden pyynnöstä viime viikonloppuna. Aineksista tulee noin 35-40 munkkirinkilää; meillä siis noin kahden päivän annos ;-)


Taikina
5 dl laktoositonta maitoa
2 pss kuivahiivaa
1,5 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 kananmunaa
1 dl laktoositonta juoksevaa margariinia
noin 14 dl vehnäjauhoja

Paistamiseen 
1 litra rypsiöljyä

Koristeluun 
hienoa sokeria TAI
tomusokeria
mehua
kookoshiutaleita TAI nomparelleja

Lämmitä maito 42 asteiseksi, lisää hiiva, kananmunat ja mausteet. Alusta jauhot taikunaan vähitellen. Lisää margariini taikinan saotessa. Vaivaa taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista. Kohota taikinaa noin puoli tuntia.

Leivo taikinasta pikkupullia ja kohota niitä noin puoli tuntia.

Kuumenna öljy korkealaitaisessa ja paksupohjaisessa kattilassa. Öljy on sopivan kuumaa, kun öljyyn tiputettu leivänpala ruskistuu noin minuutissa.

Paina munkkipalloihin keskelle reiät sormilla ja kieputa reikää suuremmaksi, jotta jännite taikinasta katoaa. Laita muutama munkkirinkilä kerrallaan paistumaan molemmin puolin. Paista kauniin ruskeiksi; liian vaalea munkki jää usein sisältä vielä raa'aksi.

Nosta paistetut munkit talouspaperin päälle jäähtymään.

Jos koristelet munkkirinkilät sokerilla. Sokeroi ne pian paistamisen jälkeen, kun pinta on vielä rasvasta kostea. Näin sokeri tarttuu paremmin. Jos taas kuorrutat munkit tomurokeri-mehu- kuorrutteella, niin anna munkkien ensin jäähtyä kunnolla, jottei kuorrute sula ja valu pois munkin pinnalta. Kuorrutteen voi koristella kookoshiutaleilla tai nomparelleilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti