Perheemme herkku viikonloppuisin on itse tehty pizza. Täytevaihtoehtoja on onia, joten tässä vaiuutama lemppari. Aineksista tulee kaksi uunipellin kokoista pizzaa. Myös jokainen täytteistä on tässä mitoitettu kahdelle pizzalle.
Pohja
3 dl lämmintä vettä (42 astetta)
3 tl kuivahiivaa
vajaa tl suolaa
1 tl sokeria
7-8 dl vehnäjäuhoja
5-6 rkl oliiviöljyä
Sekoita hiiva, suola ja sokeri lämpimään veteen. Alusta jauhot taikinaan. Lisää loppuvaiheessa öljy. Vaivaa tasaiseksi. Kohota noin puoli tuntia. Kauli taikinasta kaksi uunipellin kokoista pohjaa.
Täyte 1: kinkku-ananaspizza
1 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa (esim. Pirkka tai Rainbow)
1 pss juustoraasteta
1 pkt kinkkusuikaleita
2 prk ananasrenkaita
sipulia
Levitä yhdelle pizzapohjalle puoli purkillista tomaattimurskaa, kerros juustoraastetta (jotta täyte pysyy paremmin paikoillaan), puolet kinkkusuikaleista, purkillinen ananasrenkaita pilkottuna, sipulia pilkottuna sekä päälle vielä kerros juustoraastetta. Paista 230 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Täyte 2: jauheliha-mozzarellapizza (kuvassa)
700 g naudan paistijauhelihaa
2 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa (esim. Pirkka tai Rainbow)
1 pss juustoraastetta
2 mozzarellaa viipaleina
Ruskista jauheliha. Lisää sekaan tomaattimurskat. Jos pidät tulisemmasta pizzaata, voit korvata toisen purkillisen chilimaustetulla tomaattimurskalla. Levitä jauheliha-tomaattikastike kaulitulle pizzapohjalle. Lisää päälle mozzarellaviipaleet sekä juustoraastetta. Paista 230 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Täyte 3: peruna-kesäkurpitsapizza
1 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa (esim. Pirkka tai Rainbow)
3 perunaa
3 tomaattia
pieni kesäkurpitsa
2 mozzarellaa viipaleina
juustoraastetta
Levitä yhdelle pizzapohjalle puoli purkillista tomaattimurskaa, kerros juustoraastetta (jotta täyte pysyy paremmin paikoillaan). Viipaloi perunat, tomaatit ja kesäkurpitsa. Levitä viipaleet kerroksittain pizzapohjalle. Levitä päälle mozzarellaviipaleet sekä päälle vielä kerros juustoraastetta. Paista 230 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti